Hei vaan kaikki iiihanat lukijani (mikäli vielä taustalla roikutte...?)!!!! Olen tässä viettänyt hiljaiseloa blogini päivittämisen suhteen. Tai oikeastaan hiljaiseloa on tapahtunut kaiken sosiaalisen elämäni suhteen. Elämässäni on tapahtunut valtavasti muutoksia ja rytmiin pääseminen on ollut hieman vaikeaa, mutta toivottavasti syksyn myötä tämäkin elämäni yksistä osa- alueista tulee päivitettyä ajallaan...

Bi- uteliaisuudesta... silläkin saralla on ollut melko hiljaista, mutta luulen, että tämäkin "trendi" on kuin kaikki muutkin elämään liittyvät asiat... EIHÄN SEKSIÄKÄÄN AJATTELE IHAN KOKO AIKAA...(EIHÄN!?!), jos elämässä tapahtuu mullistuksia. Se on vain se "välttämätön paha", joka tulee "toimittaa" säännöllisin väliajoin lauantaisaunan jälkeen ja lasten mentyä nukkumaan. Pari siideriä ei ole pahitteeksi... Toivottavasti jokainen ymmärtää sen "huumorinkukkasen", jota epätoivoisesti yritän istuttaa mukaan teksteihini... Huono hortonomi olen kaikista yrityksistäni huolimatta... Heh... taidan vaan itse naureskella omille "nokkeluuksilleni".

Sen vain halusin sanoa, että hengissä ollaan vielä toistaiseksi ja palaan kuvioihin uusin ajatuksin ja kuvioin taas myöhemmin syssymmällä...

On taas tovi vierähtänyt tämän blogini päivittämisestä, pahoittelen kovasti hyvät lukijani (Teitä näyttäisi jopa olevan ihan mukavasti=)). Oma henkilökohtainen elämäni tuntuu olevan taas monessa arkipäiväisessä "kriisissä", joten en ole ehtinyt juuri tätä "bi- kriisiä" selvittelemään. Näin se elämä vaan soljuu sykleittäin "kriisistä" toiseen...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Juuri kun aloin saamaan sielunrauhaa sisälläni vellovista tunteista, pakka meni taas täysin sekaisin... juuri minun tuuriani...

 

Tapasin tämän (iha)naisen nettituttavuuteni ja vietimme yhteisen, hauskan illan yhdessä. Varasimme yhteisen hotellihuoneen tavallaan "puolueettomalta" maaperältä. Olisi ollut melko outoa, jos tapaamisessamme olisi ollut läsnä esim. jomman kumman puoliso. Tuskin tilanne olisi ollut silloin täysin rento ja avoin. En väitä että se olisi ollut sitä siltikään...heh=)

 

Oli kieltämättä todella outoa nähdä tämä (iha)nainen täysin livenä. Toki olimme vaihtaneet kuvia ja jotain käsitystä toisesta oli jo olemassa mailailun ja meseilyn perusteella (minusta on sukeutunut tässä oikea tietokonenörtti...heh=)). Oikea tapaaminen (IRL) elävässä elämässä on kuitenkin sellainen, jossa toinen ihminen ei voi "esittää" muuta kuin on. Vaikka kuinka rehellisesti ja realistisesti pyrkisikin kertomaan asioista, lukijalle saattaa jäädä täysin erilainen kuva itse kirjoittajasta kuin on alunperin ollut tarkoitus. Kasvotusten ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa kaikki ilmeet ja eleet ovat täysin luettavissa ja äänenpainot sekä -väri tuovat lisäapuja itse ymmärtämiseen sekä ymmärretyksi tulemiseen. Epäselvyyttä ja väärinymmärryksiä on paljon vähemmän kuin hymiöillä pelaamisen ja kirjoittamisen suhteen. =) =( =/ =I =P =O <3  jne...

 

Ilta sujui ihan mukavasti, leppoisissa merkeissä. Kävimme syömässä ja tutustumassa paikalliseen yöelämään (tanssittua tuli, jalat rakoille asti). Palattuamme hotellihuoneeseemme, (iha)nainen käpertyi omaansa ja minä omaan sänkyyni. Yhteinen iltamme siis sujui melko platonisissa merkeissä. Keskustelimme toki asiasta, mutta kumpikaan meistä ei tehnyt suoraa aloitetta suuntaan eikä toiseen. Miehenikin ällistyi ja ihmetteli, emmekö olleet edes suudelleet toisiamme (hänen "likaisessa" mielessään oli jo pyörinyt jo vaikka mitä...heh).

 

Todella omituista!

 

Itselläni oli jotenkin sellainen ajatus, että katsotaan mitä tapahtuu ilman mitään suurempia odotuksia. Toki ensi alkuun viestiteltyämme puheet olivat melko estottomia ja varauksettomia. Tosipaikan tullen kumpikaan ei kuitenkaan saanut itsestään sen verran irti, että jotain "mullistavaa" olisi tapahtunut.

 

Vai oliko tapaaminen sittenkin mullistava?

 

Jos mielessäni pyöri jo aikaisemmin paljon asioita, tapaaminen ei yhtään helpottanut sitä.

 

Tuntuu että minulla on vielä enemmän...

 

Hanskat hukassa...

 

Tämä nettiriippuvuuteni on siis hyvin pitkälti johtunut tästä uudesta "suhteestani" tähän iha(naiseen) nettituttavuuteen. Sähköposteja on lennellyt puolin ja toisin kovalla tahdilla. "Oikeitten töitten" teosta ei ole oikein tullut mitään, kun on täytynyt koko ajan vahdata olisiko posti tuonut taas jotain uutta orastavalle "suhderintamalle". On hämmästyttävää, kuinka joku täysin tuntematon, ennennäkemätön henkilö voi saada aikaiseksi jotain näin järisyttävää...=)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Alkuun viestittely tapahtui kuin kaikki muutkin uudet suhteet. Kerrottiin hieman taustatietoa itsestään ja sivuttiin yleismaailmallisia asioita, mutta pian keskustelu siirtyi hieman syvemmille vesille. Ehkä se johtui niistä olosuhteista, jotka olivat ajaneet kummankin siihen pisteeseen (oli uskallettu lähestyä toista ihmistä, toista naista uteliaisuus kannustimena) mutta pian tosiaan päästiin "asian ytimeen" puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

 

Se oli todella helpottavaa!

 

En olekaan ainoa laatuani! Samojen asioiden kimpussa painii myös tämä toinen (iha)nainen.

 

Uteliaisuus ja kiinnostus toista kohtaan kasvavat kuin nälkä syödessä. Halu kertoa itsestään lisää (kaiken) kasvaa koko ajan.

 

Kuinka voin ylläpitää tätä orastavaa suhdetta?

 

Kuinka voin olla tarpeeksi kiinnostava olematta liian tunkeileva tai avoin?

 

Kuinka voin osoittaa kiinnostukseni ja kiihkeän innostumiseni saamatta lähestymiskieltoa?  (heh=))

 

Kuinka voin olla todella varma, että tämä (iha)nainen on aikuisten oikeesti kiinnostunut juuri MINUSTA?

 

Ja missä mielessä?

 

APUA!?!

 

=)

 

Haluan lainata Talvian blogista todella osuvaa mietelmää: Vapaaksi kiltin tytön kahleista (04.01.2007). Se kuvaa parhaiten tuntemuksiani tällä hetkellä. Asian tiimoilta löytyy vielä artikkeli Akuutista.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Kiltti tyttö sivuuttaa itsensä ja puurtaa toistenkin puolesta. Hän nielee kiukkunsa ja haluaa olla muille mieliksi. "Ota riski, muuta käyttäytymistä. Omille tarpeille ja tunteille ei tarvitse kysyä lupaa muilta"."

 

"Kun kiltti tyttö saa mittansa jonakin päivänä täyteen, hän nousee kapinaan. Hänestä tuntuu, että kaikki vain vaativat häneltä loputtomasti. Puoliensa pitäminen tarkoittaa, että kiltti tyttö ottaa riskin, että muut alkavat pitää häntä hankalana. Täyskäännös käyttäytymisessä voi kuitenkin olla välttämätön kehitysvaihe itsenäiseksi, jämäkäksi naiseksi."

 

Otin riskin ja lakkasin miellyttämästä muita omalla kustannuksellani. En jaksanut enää repiä selkänahastani viimeisiä voimiani auttaakseni muita. Oli aika auttaa itseäni! Aloin puuttumaan selviin epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisiin päätöksiin ja ratkaisuihin. Puolustin heikkoja ja nousin "hirmuvaltaa" vastaan. Uskalsin kyseenalaistaa ja kritisoida totuttuja käytäntöjä. Perustelin kantani ja toin tarjolle uusia, vaihtoehtoisia ratkaisuja. Uskalsin sanoa EI!  

 

Mutta mitä sitten tapahtui?

 

Olenkin yhtäkkiä epäempaattinen, muut ihmiset huomioonottamaton kakkiainen. Vätys, joka ei ajattelekaan ketään muuta kuin itseään. Ihmisarvoltaan täysin mitätön ja halveksittava tapaus, jonka voi hyvällä syyllä ja puhtaalla omallatunnolla eristää muusta yhteiskunnasta. Olen henkisesti erittäin sairas, vastuuntunnoton ja täysin kykenemätön huolehtimaan itsestäni, saati kestään muustakaan.

 

Näin meillä; näin meidän suvussamme näitä asioita hoidellaan. Kypsää, eikö totta?

 

Olen joutunut puolustelemaan itseäni ja pitämään kiinni oikeuksistani kynsin hampain. Olen joutunut katsomaan todella syvälle peiliin nähdäkseni onko se epävarmuuden siemen (joka sisälleni on istutettu) todella alkanut itää.

 

Olenko minä todellakin se sukuni heikoin yksilö...?

 

...musta lammas...?

 

...jonka matka hulluteen on vasta alkamassa?

 

(suosittelen lämpimästi kirjaa: Joseph Berke ja  Mary Barnes: Matka hulluuteen)

 

Euroviisujen teeman innoittamana päätin minäkin miettiä tätä blogini teemaa. ”True Or Fantasy” voisin kutsua tätä pohdintaani mahdollisesta (?) bisseydestäni. Olen siis Bi- curious, se siis on tullut selväksi. Mutta olenko todella bi? Siihen en sen sijaan vielä osaa vastata. Monet asiat ovat jo selvinneet minulle matkani varrella, mutta se on totta ja mikä pelkkää fantasiaa? Minä en rehellisesti osaa vastata!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen huomannut, että moni ihminen kokee Bi- curious henkilön melko epävarmaksi kumppaniksi. Monen ihmisen mielestä bi- curious henkilö haluaa vain kokeilla seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta he eivät ole kiinnostuneita pitempiaikaisesta ja tunteet sisältävästä suhteesta samaa sukupuolta olevan kanssa. Eli Bi- curious henkilö käyttää vain hyväkseen toista ihmistä tyydyttääkseen oman uteliaisuutensa.

 

Osittain tämä väite on ”totta”. Haluan minäkin saada vahvistuksen omasta suuntautuneisuudestani, mutta kuten muissakin asioissa, poikkeus vahvistaa ”säännön”. Minä EN halua loukata ketään tämän asian tiimoilta! Ja olen myös avoin mahdollisille tunteillekin. Olen mielestäni vain hieman omalaatuisessa tilanteessa tässä itsetutkiskelun ja seksuaali- identiteetin etsimisen/ löytämisen suhteen. Moni ihminen varmasti läpikäy nämä asiat jo aikaisemmin, mutta minulle ne ovat tulleet eteen vasta nyt. Faktahan on se, että minulla on mies ja perhe joita en ole ajatellutkaan hylätä tässä henkilökohtaisessa ”kriisissäni”.

 

Mitä siis tehdä?

 

Jollekin voisi olla helppoa toteuttaa omat fantasiansa pahemmin miettimättä, mutta minä olen ilmeisesti sellainen ”vellihousu” ja ”tissiposki” että pitää kahteen kertaan miettiä mihin ryhtyy. Minä nimenomaan haluaisin ennemmin sitä ihmissuhdetta kuin pelkkää seksiä (vaikka halut ne on hiirelläkin=)).

 

Mistä sen tietää, ovatko fantasiat todella toteuttamisen arvoisia?

 

Olisiko parempi vain pitää haaveensa ja fantasiansa päiväunina ja kuvitelmina? Vai tehdä fantasioista totta?

 

Olenko silloin enää Bi- curious?

 

Vai olenko True- Bi...?

 

Ja mitä sitten?