Haluan lainata Talvian blogista todella osuvaa mietelmää: Vapaaksi kiltin tytön kahleista (04.01.2007). Se kuvaa parhaiten tuntemuksiani tällä hetkellä. Asian tiimoilta löytyy vielä artikkeli Akuutista.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Kiltti tyttö sivuuttaa itsensä ja puurtaa toistenkin puolesta. Hän nielee kiukkunsa ja haluaa olla muille mieliksi. "Ota riski, muuta käyttäytymistä. Omille tarpeille ja tunteille ei tarvitse kysyä lupaa muilta"."

 

"Kun kiltti tyttö saa mittansa jonakin päivänä täyteen, hän nousee kapinaan. Hänestä tuntuu, että kaikki vain vaativat häneltä loputtomasti. Puoliensa pitäminen tarkoittaa, että kiltti tyttö ottaa riskin, että muut alkavat pitää häntä hankalana. Täyskäännös käyttäytymisessä voi kuitenkin olla välttämätön kehitysvaihe itsenäiseksi, jämäkäksi naiseksi."

 

Otin riskin ja lakkasin miellyttämästä muita omalla kustannuksellani. En jaksanut enää repiä selkänahastani viimeisiä voimiani auttaakseni muita. Oli aika auttaa itseäni! Aloin puuttumaan selviin epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisiin päätöksiin ja ratkaisuihin. Puolustin heikkoja ja nousin "hirmuvaltaa" vastaan. Uskalsin kyseenalaistaa ja kritisoida totuttuja käytäntöjä. Perustelin kantani ja toin tarjolle uusia, vaihtoehtoisia ratkaisuja. Uskalsin sanoa EI!  

 

Mutta mitä sitten tapahtui?

 

Olenkin yhtäkkiä epäempaattinen, muut ihmiset huomioonottamaton kakkiainen. Vätys, joka ei ajattelekaan ketään muuta kuin itseään. Ihmisarvoltaan täysin mitätön ja halveksittava tapaus, jonka voi hyvällä syyllä ja puhtaalla omallatunnolla eristää muusta yhteiskunnasta. Olen henkisesti erittäin sairas, vastuuntunnoton ja täysin kykenemätön huolehtimaan itsestäni, saati kestään muustakaan.

 

Näin meillä; näin meidän suvussamme näitä asioita hoidellaan. Kypsää, eikö totta?

 

Olen joutunut puolustelemaan itseäni ja pitämään kiinni oikeuksistani kynsin hampain. Olen joutunut katsomaan todella syvälle peiliin nähdäkseni onko se epävarmuuden siemen (joka sisälleni on istutettu) todella alkanut itää.

 

Olenko minä todellakin se sukuni heikoin yksilö...?

 

...musta lammas...?

 

...jonka matka hulluteen on vasta alkamassa?

 

(suosittelen lämpimästi kirjaa: Joseph Berke ja  Mary Barnes: Matka hulluuteen)