Markkinoilla on tarjolla jos jonkinlaista "elämän eliksiiriä" ja "nuoruuden tippapulloja". Ihmiset ovat valmiita maksamaan tuhansia euroja elääkseen ikuisesti, jopa pelkästä haaveesta ja kuvitelmasta... illuusiosta.

Tosiasiat kielletään ja elettyä elämää pyritään jollain lailla peittämään. Toinen verhoutuu meikin alle, toinen muokkaa itseään veitsen avulla. Ulkoisia seikkoja muutetaan joskus jopa hyvin radikaalein keinoin. Miksi?

Harvoin tehdään yhtä perusteellista työtä sisäisen "kauneuden" eteen. Se on sinänsä kummallista, koska jokainen joutuu elämään itsensä kanssa koko elämänsä...se vasta vaikeaa onkin! Puuttuuko meiltä keinot ja työkalut itsensä työstämiseen? Miksi se on niin vaikeaa katsoa "sisäiseen peiliin", nähdä itsensä niin "epätäydellisen täydellisenä" kuin on?

Entä jos ihminen todella tarkastellee itseään ja sisäistä peiliään?

Mitä jos hän todella yrittää hallita itseään, sisältä päin, sisäisesti?

Joskus valitettavasti sellainen ihminen leimataan jotenkin poikkeavaksi, vastoin yleisiä, hyväksyttyjä normeja. On vaikea olla rehellinen itselleen, tarpeilleen ja haluilleen jos ulkoiset paineet painavat päälle.

Voiko olla välittämättä muiden vastarinnasta, jotta voi eheytyä sisäisesti? Ja missä rajoissa?

Täytyykö sisäinen "kauneus" kuitenkin muokata yleisten normien mukaiseksi, yleisesti hyväksytyksi?

Joku viisas on joskus sanonut; "elämästä ei selviä hengissä"... kuinka oikeassa hän onkaan... Toinen viisas on sanonut; "ihminen ei voi vaikuttaa muuhun kuin itseensä; omaan toimintaansa, ajatuksiinsa ja tapaansa suhtautua muihin ihmisiin sekä itseensä yleensä". 

Elä ja anna toistenkin elää...(?)

Illuusiotako?